Minusta

Taustani 

Olen empaattinen ja helposti lähestyttävä persoona, jonka intohimon kohteisiin kuuluu jalkapallo, musiikki ja terveys sen kaikissa muodoissa.

Olen valmistunut osteopaatiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Tällä hetkellä asustelen Tampereella, johon myös osteopaatin ammatin harjoittamiseni sijoittuu.  

Osteopaatin nelivuotisen ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi olen hyväksytysti suorittanut  täydennyskoulutuksen: Women's health and pregnancy - an osteo approach, Suomen Osteopaattiliiton täydennyskoulutus

Miksi juuri osteopatia?

Aluksi ajattelin, että haluan fysioterapeutiksi. Tämä johtui siitä, että en juurikaan tiennyt muista mahdollisuuksista sote-aloilla. Kuitenkin yhteishaun kohteisiin perehtyessäni törmäsin osteopatian opintoihin. Opintojen sisältöön ja alaan tutustuessani huomasin, että tämähän istuu täydellisesti omiin arvoihin ja ajatusmaailmaan. Opiskelun aikana minua alkoi entistä enemmän kiehtomaan osteopaattinen lähestyminen terveyteen ja ihmiskohtaamiseen, jossa kehon anatomian lisäksi keskitytään biopsykososiaalisiin tekijöihin. Eli toisinsanottuna otetaan ihminen kokonaisuutena huomioon.

Pyrin kehittämään ja laajentamaan osaamistani jatkuvasti niin osteopatian, kuin terveyden saralla ylipäätään. Tällä hetkellä erityisenä kiinnostuksen kohteena on ihmisen anatomian ja fysiologian osaamisen syventäminen sekä tuki- ja liikuntaelimistön vammojen hoito ja kuntoutus. Myös kivun fysiologia ja kipuasiakkaan kohtaaminen on teema, joka on omassa työelämässäni tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimmista opiskelukohteista. Minua kiinnostaa laajentaa osaamistani lähitulevaisuudessa myös lasten- ja raskaana olevien naisten osteopaattiseen hoitamiseen ja kenties myös neurotieteiden puolelle.


Mitä palveluita tarjoan?

Tarjoan vastaanotollani osteopaattisen hoidon lisäksi myös purentalihasten hoitoa. Kumpikin palvelumuoto soveltuu erittäin hyvin kaikenikäisille, aina vauvasta vaariin. Varaa aikasi, niin muovataan juuri sinun tarkoituksiisi sopiva hoitosuunnitelma. Molempien palveluiden ensikäyntiin sisältyy esitietolomakkeen täytön lisäksi kattava haastattelu, jossa kartoitamme oireesi ja terveyshistoriasi sekä hoitohistorian

Minulle hoitoon?

Hoitokäynneilläni on aina rento, turvallinen ilmapiiri jossa voit olla oma itsesi. Olen aidosti kiinnostunut kuulemaan, miten juuri sinä voit. Teen työtäni aina parhaan osaamiseni mukaan. Hoito on aina asiakaslähtöistä, joka käytännössä tarkoittaa, että etenemme hoitokäynneillä sinun tavoitteidesi mukaisesti. Tärkeää minulle on, että saan motivoitua ja sitoutettua sinut hoitoprosessiin.

Hoidan tällä hetkellä Tampereella laitepilatesstudio Kunnonkoutsin viihtyisissä tiloissa! Ajan saat varattua suoraan netistä, tai ottamalla yhteyttä puhelimitse numeroon 040 410 3874.